1 tammikuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Markus “Ossi” Backlund on jättämässä SRL:n estekomitean puheenjohtajapestin jälkimainingeissa hyvän perinnön. Backlund on ehdottanut SRL:n hallitukselle, että komitean uudeksi puheenjohtajaksi
20 joulukuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n hallitus on pitänyt Ypäjän Hevosopiston kohdalla tärkeimpänä akuuttina asiana työntekijöiden tilanteen perinpohjaista selvittämistä, Suomen Hippos taas ylimääräistä yhtiökokousta. Yhtiökokouksessa
13 joulukuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n hallitus käsitteli kokouksessaan tällä viikolla Ypäjän Hevosopiston työntekijöiden asemasta ja yhtiön taloudellisesta tilanteesta Hevosopiston omistajilleen pari viikkoa sitten antamaa
7 joulukuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n kouluratsastuskomitean kokoonpanoon ei tule 2021 henkilömuutoksia. Marjukka Manninen jää SRL:n hallituksen puheenjohtajana pois, mutta tilalle ei oteta ketään. Kouluratsastuksen
1 joulukuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön tuet kesälajien olympiaurheilijoille julkistettiin vuoden 2021 osalta eilen 30.11.2020. Ratsastuksessa tukea saa kouluratsastaja Henri Ruoste – 5000 euroa.
26 marraskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän Hevosopisto antaa tänään klo 14 omistajatahoilleen eli Suomen Hippokselle, SRL:lle, valtiolle sekä Ypäjän, Jokioisten ja Forssan kunnan edustajille selvityksen
22 marraskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän kunnanvaltuuston tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Lundström (Vihr. / Sit.) on jo yli viikko sitten pyytänyt lautakunnan nähtäväksi Hevosopiston konsulttiyhtiöllä teettämän
22 marraskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n hallituksen puheenjohtajakilvasta ei tullut odotettua jännitysnäytelmää. Marjukka Manninen, 44, oli vaalissa ylivoimainen. Manninen on pitkän linjan SRL-aktiivi ja kuntavaikuttaja