Quasilento valmis MM-Lanakeniin
5 tammikuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Sitä alkoi tulla heti Susanna Rautasen saavuttua Mikko Mäentaustan tallille Bremervördeen. Lunta. Ainetta, jota Rautanen hevosineen lähti Suomesta pakoon! “Nyt
5 tammikuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Sitä alkoi tulla heti Susanna Rautasen saavuttua Mikko Mäentaustan tallille Bremervördeen. Lunta. Ainetta, jota Rautanen hevosineen lähti Suomesta pakoon! “Nyt
29 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Arrrrggh! Kun ei lähde, ei lähde. Ja tänään oli suomalaisilla Mechelenissä sellainen päivä. Ensin keskeytti Juulia Jyläs naisten 145-luokassa, sitten
28 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Mecheleniin MC-osakilpailua varten sunnuntaina saapunut Mikko Mäentausta on valmistautunut vuodenvaihteeseen huolella. Takana on kahden päivän treenit maajoukkueluotsi Hervé Godignonin kanssa.
11 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Junioreiden kyyti on sellaista, ettei nelikymppinen pysy perässä. Tiistaina Mikko Mäentausta kertoi Henna Vahantilan, 17, tulevan pian hänen luokseen Saksaan kolmen hevosen
8 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastaja Mikko Mäentausta istui tänään illalla ensimmäistä kertaa Suomeen suuntautuneen valmennusmatkan jälkeen kotinsa kirjoituspöydän ääreen. Kädet menivät vaistomaisesti ja rauhallisesti
19 marraskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastaja Mikko Mäentausta valmistautuu parhaillaan Stuttgartissa Etelä-Saksassa viiden tähden kilpailun aloitusluokkaansa. Kulunut vuosi on merkinnyt hänelle taloudellisesti suursatsausta omaan kilpauraan.
6 marraskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Suomen NC-joukkueen jatko on HIHS:n jälkeisessä tilanteessa jonkinlaisessa tienhaarassa. NC-ratsukot ja ratsastajien hevostilanteet muuttuvat tiuhaan. Projektin “kummisetä” Tom Gordin haluaa kuitenkin
3 marraskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastaja Susanna Rautanen on ottanut uuden askeleen urallaan. Aiempien, Tanskassa Viegaardissa viettämiensä talvisessioiden sijaan hän valitsee nyt suunnakseen Saksan. “Olen