HM.fi / Syyskuu 2019
10 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Katá láthos. Vahingossa. Näitä sanoja olen hokenut viimeisen viikon aikana moneen kertaan. Selittäessäni miten päädyin Brysselistä, Belgiasta Paroksen saarelle Kreikkaan.

9 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
En millään tahtonut ensin uskoa todeksi sitä, että Kati Lekander vasta elokuussa olisi saanut Saksan ratsastajainliiton kultaisen ratsastajamerkin. Nimittäin jos
8 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
2000-luvun lopussa veti Minna Haikarainen hyvin 130-140-tasolla pienellä ja ketterällä Little Fair -tammalla. Tuli nuorten SM-kultamitalikin. Sitten Haikarainen katosi. Ilmaantuakseen
8 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Saksan Warendorfissa on tänä viikonloppuna kilpailtu Saksan nuorten hevosten mestaruuskilpailut, Bundeschampionat (BC). Suomessa samaan aikaan pidettävät Suomenratsujen Kuninkaalliset ovat eräänlainen
8 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
…ja kaikki neljä ovat tammoja! Yhteensattuma tai ei, hienoa. Kertoo, että kaudella 2020 kouluratsastuksen kärkemme saattaa näyttää aivan muulta kuin
7 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Hollannista kuuluu kummia. Tai ei nyt niin kummia, sillä samaan suuntaan maassa mentiin jo vuosi sitten. Lyhennettiin KWPN-rekisterin järjestämän oritestin
7 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tässä kohtaa voidaan jo sanoa, että kesän 2019 parhaat kouluratsukkomme tiedetään. Seuraavaksi edessä ovat taas jo hallikilpailut, joissa menestyvät hiukan
7 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Maiju Mallatin tallin suuriin tähtiin Ranskassa jo kolme vuotta kuulunut ori Cupidon de Pleville (Hickstead – Kannan) lunastaa pikkuhiljaa siihen