2 maaliskuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
No niin. Erilainen maaliskuu edessä. Se, mitä eilen jo ennakoitiin on totta. FEI on keskeyttänyt kilpailutoiminnan 10:ssä Euroopan maassa: Ranska,
25 helmikuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Jo ennen Suomen hallituksen aamullista poikkeusoloista kertonutta tilaisuutta oli ratsastuskilpailuja peruttu maaliskuulta: Ypäjältä esteratsastuksen kansalliset kilpailut ja kansainväliset kouluratsastuskilpailut. Kuuden
20 tammikuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Juuri ennen loppuviikoksi ennustettua uutta lumimyräkkää on John Antell rantautunut kotimaahan. Antellin oli tarkoitus olla Hollannissa treenaamassa koko kevät 2021.
18 tammikuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Anne “Fisu” Fischer on saanut hevosoppinsa 1970-luvulla Santahaminassa ja Ruskeasuolla. Kun hevosten kanssa vielä sai tehdä kaikkea. Fischerillä ei siksi
14 tammikuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Kuin nyrkki silmään. Paitsi, ettei Juho Norilon, 29, voi kuvitella iskevän ketään nyrkillä. Norilo tunnetaan päinvastoin liiankin kilttinä hevosmiehenä. Miten
13 tammikuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Eilisessä SRL:n uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin ehodttaa Suomen olympiakomitealle Henri Ruosteen valitsemista Tokion olympialaisiin kouluratsastuksen edustajaksi. Vaikka kysymysmerkkejä olympialaisten järjestämisen
22 joulukuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Tänään kerrottiin lopullinen listaus uusien Pohjola-sarjojen osakilpailupaikoista. Aloitus tapahtuu sekä este- että kouluratsastuksessa Ypäjällä kesäkuussa 2021. Sen jälkeen mennään Ainoon
15 joulukuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
TJ Tapahtumajärjestäjien vuoden 2020 esteratsastuskilpailuista lopulta vain kaksi peruttiin kokonaan. Vuosi oli silti tulopuolelta vajaa. “SM-kilpailut ja syksyn kilpailut Ypäjällä