13 toukokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Irmeli Summanen, 64, oli ensimmäinen suomalainen koulutuomari, joka hankki itselleen kansainväliset oikeudet modernin koulutustavan tyyliin. Tämä tapahtui vuonna 1996. Sitä
14 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kuluva kesä on selvästi rohkeiden nuorten naisten aikaa. Vasta ovat esteratsastajat päättäneet ikäluokkien EM-kilpailut Hollannissa. Nyt ovat U25-kouluratsastajamme pakkaamassa ja
28 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Torstain kouluratsastustulokset Tanskan Århusissa pidettävistä PM-kilpailuista olivat nuorissa kilpailleen Louise Jönssonin ja juniori Eerika Hakalan osalta ilahduttavat 67-68 prosenttia. Myös
13 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Elossa olevien olympiaratsastajiemme lista on lyhyt. Siinä on yksi esteratsastaja, kaksi kenttäratsastajaa ja kahdeksan kouluratsastajaa. Jälkimmäiset ovat 2012 Lontoossa olleet
2 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Heinäkuusta joulukuuhun Horsemail.fi:n parhaat uutiset koskivat Anna-Julia Kontion menestystä Ornellailla ensin MC-osakilpailuissa Oslossa ja Helsingissä, sitten CSI4*-voittoa Rouenissa, Ranskassa. Kilpailurintamalla
16 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Piia Salminen, 22, on tehnyt Hollannissa, Exloossa eilen ja tänään omat ennätyksensä Intermediaire II – ja U25-GP-ohjelmissa. Tuloksilla 67,27 ja
14 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Tunnustan heti, etten uskonut Suvi Söderlundia. Ahvenanmaalla FWB-ratsuja kasvattava Söderlund sanoi allekirjoittaneelle, ettei saarelta pidä lähteä näkemättä Rebecka Erikssonin Himmyra
11 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
30 vuotta sitten Jenny Eriksson ja Kyra Kyrklund ratsastivat Soeulin olympialaisissa Suomen joukkueelle legendaariseksi muodostuneen sijan kuusi. Yhdessä Maarit Raiskion