1 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Aloituskuvassa on keskenään sukua olevia Anu Sirosen kasvattamia FWB-hevosia*. Mitä Sironen ja hänen kasvattajakaverinsa hyötyvät keväällä Suomessa lopullisesti käyttöönotetusta lineaarisesta arvioinnista?
22 elokuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Kauden merkittävin FWB-hevosten mittelö, kuusivuotiaiden este- ja kouluratsujen kasvattajakilpailu Breeders’ Prize, sai tänä vuonna sekä odotetun että odottamattoman lopun. Esteillä
26 toukokuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Pollmann-Schweckhorst, Alois. Mies, joka nosti Paul Schockemöhlen suosikkiori Chacco-Bluen (Chambertin – Contender) viiteen tähteen. Ja vaikka kuinka monta muuta hevosta, sillä
17 toukokuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
“Oletko ihan varma”, kysyi Tarja Wist tyttäreltään Helenalta kuusi vuotta sitten. Syynä oli Helenan halu ryhtyä juristiksi eli vanhempiensa ammattiin. Kukaan perheessä
4 toukokuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Sunnuntain 145-GP:ssa on Järvenpäässä 45 lähtöä. Viidessä niistä kyseessä on Suomessa kasvatettu tai suomalaisen kasvattama hevonen. Lauantain 135-GP:ssa suhde on jo
21 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kulunut viikonloppu oli talleilla joulujuhlien aikaa. Wistin tallilla Lohjalla juhliin kuului pariratsastuskilpailu, jonka voittivat Nelli Pajuharju ja Kati Kaario. Ratamestarina
6 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Helena Wistin kanssa kauden ensimmäisen senioreiden GP-esteosakilpailun Ypäjällä voittanut tamma Cosima (Casado – Carvallo) toipuu suolistotulehduksesta kilpailukuntoon. 10-vuotias Cosima on
11 toukokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Helena Wistille voitto Ypäjän sunnuntaisessa GP-sarja-aloituksessa oli ensimmäinen laatuaan. Wist kiittää siitä suurelta osin valmentajaansa Hauke Lutheria. Kun Wist halusi