8 toukokuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanervan kuudes voitto tällä kaudella. Ja ori Eye Catcherin toinen Inter II:ssa. Sellaiset olivat tulokset tänään Verdenissä, Saksassa, kilpaillussa
21 maaliskuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Kevään korona- ja herpesvirustilanne on pakottanut oripäivien järjestäjät luovimaan normaalin ja mahdottoman välimaastossa. “Vain koronarajoituksin” ehdittiin viedä maaliin Hollannin KWPN-
18 marraskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Tietyiltä ratsastajilta on erityisen jännittävää kysyä, mikä on heidän arvionsa mukaan tallin lahjakkain hevonen. Ratsastajilta, joiden potentiaalista vastausta ei voi
12 marraskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Nuorten kouluratsujen MM-kilpailut pidetään suunnitellusti 9.-13.12. Verdenissä, Saksassa. Järjestäjä ilmoitti asiasta virallisen, viimeisimmän tiedon tiistaina. Suomalaisista ratsastajista mukaan ovat lähdössä
28 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Äsh ja usch. Tätä on hevosurheilu. Yvonne Österholm sai reilusti enemmän – yli kolme prosenttia – teknisiä pisteitä Ironman H:lla
14 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Suomen rajojen ulkopuolella testasivat kuluneena viikonloppuna hevosiaan kilpailuolosuhteissa Mikaela Soratie ja Anu Sironen Englannissa, Mikaela Fabricius-Bjerre Tanskassa kuin Yvonne Österholm
2 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanerva ratsasti tänään keskiviikkona Warendorfissa, Saksassa itsensä ja kuusivuotiaan ruuna Borderlinen (Bordeaux – Hotline) suoraan Saksan nuorten hevosten mestaruuskilpailun
2 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Yvonne Österholm takoi tänään Malmössä, Ruotsissa hurjia tuloksia nuorilla hevosillaan. Ori Ironman voitti seitsemänvuotiaiden hevosten esiohjelmassa prosentein 80/77,50, ruuna Demand