Selaa... "hoito" Tagi

Ihmeitä, onhan niitä!

2 elokuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Viisi vuorokautta sitten tähän samaan aikaan illalla, kello 21 maissa, siittolanpitäjä Eeva-Liisa “Tössä” Penttilä meni talliin ja laittoi Henri Ruosteen


Villihevoset 50 vuotta Tanskassa

17 huhtikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Nimensä mukaisesti Langeland on pitkä saari. Pohjoisesta etelään 50 kilometria. Aivan saaren eteläkärjessä asuvat “villihevoset”. Laitan sanan lainausmerkkeihin itseni takia, sillä sellaisiksi


Yhden miehen hälytin

16 huhtikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Pihassa oli jäljellä enää neljä autoa. Ajattelin, ettei sillä ollut väliä. Olin tarjouksen saatuani päättänyt jäädä yöksi Henriksenien tallille Hillerodiin.


Tuunanen & Talent = tyytyväiset

6 huhtikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Sunnuntaina 9.4. on kulunut tasan kolme kuukautta siitä, kun hevosenhoitajana maailmalla pitkään viihtyneen Tiina Tuunasen unelma täyttyi. Nina Fagerströmin alla


Martikainen aloittaa Hollannista

5 huhtikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Nuorista kouluratsastajista Anna Tallberg, Ella Paloheimo ja Susanna Therman ehtivät jo aloittaa kansainvälisen kautensa Ypäjällä. Seuraavana vuorossa on Saksassa valmentautuva Janni


Lindh: “Kaikkea on tullut kokeiltua”

23 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Ypäjän CDI*** -kilpailujen alkaessa paikalla ovat kotimaan ykkösnimet Stella Hagelstamin ja Anna von Wendtin johdolla. Sekä Tanskasta Suomeen kahden hevosen


Kotimäessä oppia myös kavioista

21 helmikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Kaunis kevätaamu Littoisissa lähellä Turkua. Kahvit Ruotsinlaivalla ovat jääneet väliin, joten juon ne Kotimäen tallilla Taikku Lehtosen ja Mika Nurmen kanssa. Lehtonen ja


Emma osaa, Emma ehtii

5 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Jokin aika sitten kirjoitin artikkelin puolalaisesta Tomek Gromolista, joka nousi mr. nobodysta parissa kuukaudessa Blue Hors-siittolan oritallin vastaavaksi hoitajaksi. Keisarinmäen ratsastuskeskuksessa hevosenhoitajana



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Ruosteen Dressage

  • Getaway Ride in Epidauros