12 tammikuun, 2023 | tekijä Margit Ticklén
Siitä, kun porvoolainen Laura Vänskä ensimmäisen kerran asteli Ranskan laukkaurheilun Mekkana (linkki) tunnettuun Chantillyyn on 19 vuotta. Varsinaisesti töihin hän
8 marraskuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Ruotsissa asuvat suomalaiset kouluratsastajat ovat yhtä kuin Yvonne Österholm, Maria Hilli, Siri Ehrnrooth ja Omppu Saarinen-Lindberg. Österholm valmistautuu parhaillaan kansainväliseen
22 lokakuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksen osalta kuluva viikonloppu alkoi perjantaina positiivisilla uutisilla, kun Suomi sai tälle kaudelle vielä yhden kokonaan uuden nimen kansainvälisten GP-ratsastajiemme
12 syyskuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Vihti DC:n syyskilpailussa nähtiin sunnuntaina harvinaiset voittajat, kun GP-ohjelmassa paras oli Ettan Ehrnrooth ja Inter I:ssä Emmi Salminen. Sekä Ehrnroothin
15 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Herningissä, Tanskassa pidettyjen MM-kilpailujen ohessa ratsastettiin myös tavallisia kansainvälisiä luokkia. Kouluratsastuksessa Suomesta oli mukana Eerika Hakala nuorissa, Anni Plith junioreissa
19 heinäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Viime viikonlopun estetuloksissa on vain Laura Aromaalla näyttöjä 150-tasolta. Aromaa kilpaili Saksan Ehlersdorfissa sekä Campinolla että FWB-ruuna Sparkly Diamondilla saaden
13 heinäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Ikäluokkakilpailijoiden este-EM:t Espanjassa ovat alkaneet suomalaisittain hienosti. Jone Illi on junioreissa kahden luokan jälkeen tilalla yhdeksän, kun lähtijöitä oli 99(!).
27 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Flyingen PM-kilpailut alkoivat eilen sunnuntaina joukkueiden paraatilla, joka pidettiin estekentällä. Ruotsilla on lukumääräisesti suurin joukkue, mutta ei Suomellakaan pieni porukka