Heartbreaker ja Breitling W indeksien kärki
2 joulukuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jo toisen kerran peräkkäin on Saksan ori-indekseissä neljä voittajaa. Kaksi koulu- ja kaksi estepuolen oria. Syy: indeksit on laadittu erikseen nuorten
2 joulukuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jo toisen kerran peräkkäin on Saksan ori-indekseissä neljä voittajaa. Kaksi koulu- ja kaksi estepuolen oria. Syy: indeksit on laadittu erikseen nuorten
30 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Hamina Bastioni vuonna 2010. Haastattelen Suomeen muuttanutta portugalilaista kouluratsastaja Antonio do Valea. Mistä sen olisi sillä hetkellä arvannut, että tänään
29 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Suomen ratsastusmaajoukkueiden käyttämä eläinlääkäri, irlantilainen Eamon McLaughlin, kertoi Urheilufoorumissa kilpahevosen ongelmista puhuttaessa vahahiekan hevosten jalkoihin aiheuttamista murtumista. McLaughlin arvioi, että vahahiekka on
24 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Kun Patricia Westman, 19, kolme ja puoli vuotta sitten lopetti peruskoulun, hän oli Suomen paras poniratsastaja. Lukio ja lukeminen eivät kiinnostaneet.
24 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Atte Martikainen, kouluratsastaja Janni Martikaisen isä, tuntuu olevan kovin usein siellä, missä allekirjoittanut. Tällä kertaa hän pölähti lumituiskun keskelle Woikoski
23 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
80 varsaa kasvattanut Niina Okkonen oli keskiviikkona 21.11. Woikoski Feelingissä Nurmaalla kertomassa Uudet Hevoskasvattajat – projektin jäsenille hevoskasvatuksen kuluista ja
22 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Mikael “Mikko” Forsten ja Noora Forsten “yrittivät” kotimaahan palaamista Keski-Euroopasta jo useamman kerran ennen vuoden 2016 syksyä. Vasta silloin asettuminen Suomen
20 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jos vuonna 2012 olisi ollut laajemmin tiedossa, että tamma Weihegoldista (Don Schufro – Sandro Hit) tulee Totilaksen (Gribaldi – Glendale)