14 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Huh! Senioreiden estemestaruus alkoi jännittää sen ensimmäisellä 145-kierroksella tosissaan. Janna Jensen veti sillä nopean nollan Hamontilla ja näytti haastavan Petra
13 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Kaksi ensimmäistä päivää esteratsastuksen SM-kilpailuja on takana. Senioreissa johtaa Petra Heikkinen Hurbylla, kakkosena on Janna Jensen vajaan pudotuksen päässä ja
8 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Huh. Jos kouluratsastusfanilla sattui olemaan sydämen kanssa pulmia tänään olisivat nitrot olleet etutaskukamaa Herningissä. Ensin, näin suomalaisena, ratsasti Emma Kanerva
8 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Herningin MM:ssä saatiin eilen sunnuntaina koko rahalla sitä, mitä oli tultu hakemaan. Huippuhyvää ratsastusta. Sen suhteen olivat odotukset lähes järjettömän
7 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Nyt se tapahtui: Emma Kanerva onnistui arvokilpailuissa!!! “Kyllä on helpottunut olo, sen voi myöntää. Niin monta kertaa on ollut erilaisia
7 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Ennen kaikkein kuumimman ryhmän näkemistä on Herningissä ollut jo useampi huippuhetki GP-ohjelmassa. Eilen tietenkin se, miten Dinja van Lieren nosti
6 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Suomalaiset takaisin TOP500:aan FEI:n maailmanrankingissa. Sen projektin vetovastuu on nyt Juuli Kontiolla, joka kilpailee kahdella hevosella 150+ -luokissa. Niistä voi
6 elokuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Aikaa oli vähän, mutta tämä homma meni maaliin: Stella Hagelstam luotsasi Annu Mellerin ja Eva Nordman-Rajaharjun kasvattaman FWB-tamma KOM Fairy