24 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastajien osalta GP-tulosten virta alkaa kauden 2018 osalta varsinaisesti tänään lauantaina 24.3., kun Ypäjän CDI*** -kilpailussa nähdään kaikkiaan kuusi suomalaisratsukkoa
23 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kevät on sillä mallilla, että pian hyppäävät kaikki tärkeimmät hevoset 140-tasoa. Viimeisiä 130-tuloksia näkyvissä Horsemailin sivuilla, siis. Jo nyt Piia
22 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Maailman TOP10 -kouluratsastajiin lukeutuva Helen Langehanenberg on iloinen. Taivas on pilvessä, silti lumi häikäisee. Helmikuussa Neumünsterissä MC-osakilpailun voittanut Langehanenberg on
22 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Paul Argus, 34, voitti Ainon Ratsastuskeskuksen CSI* GP:n sunnuntaina Liisa Lähdesmäen kasvattamalla Renessinillä (Laurissin – tunt.). Se ei ollut sikäli
22 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Keskustelua piaffista –sarjan osan 13:sta marraskuussa 2017 julkaistuani ehdin miettiä, olisiko aika lopettaa sarja. Pian tapasin kuitenkin vauvatauolta palanneen Alizée
18 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Niin kutsuttu Etelä-Suomi vei kaikki kolme kärkisijaan Ainon yhden tähden GP-luokassa tänään… kun ykkönen oli Paul Argus, kakkonen Tiit Kivisild
18 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Hauska tappa vanha tuttu! Espanjan Olivassa törmään yllättäen Emilia “Emppu” Kerimaahan. Joka on viihtynyt nyt vuoden ratsuttajana Hendrik-Jan Schuttertin tallilla
18 maaliskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Aika moni toivoo, että tässä hyppää Saksan esteratsastuksen suosion ja uuden nousun takeena oleva pari. Alice (Askari – Landrebell) kiidätti