9 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Hyyppärässä Poolotallia puoli vuotta pyörittänyt Hassan Iber, 26, joutui kuukausi sitten ratsastusonnettomuuteen. Ollessaan vieraalla maneesilla ratsastamassa hänen jalka ja hartia
9 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Horsemail.fi:n oman esterankingin mukaan vuosi 2018 on kotimaassa ollut tammojen vuosi. Eniten sijoituksia ja siten HM.fi-rankingpisteitä ovat 120+ -luokista keränneet
9 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ruotsin Breeders’ Trophy – eli kasvattajakilpailun finaaleissa lauantaina 6.10. on tapahtunut pistelaskuvirhe. Virheen korjaamisen myötä Yvonne Österholmin ja tamma Heran
8 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ajattelin, että pitämällä vauhtia ehdin. Sunnuntaina kouluratsastuskilpailuista Schenefeldistä esteratsastuksen GP-luokkaan Friedrichsculdeen. Kilometreja olisi ollut vain muutama. Kiire loppui, kun en
7 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksen tähtinimenä HIHS:hun odotettu Emma Kanerva ei ehdi käydä Dambacun (Danone II – Alantas xx) kanssa yhtään valmistelevaa kilpailua hallissa.
7 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kirjoittaessa saan usein miettiä, missä valossa tai miltä kannalta tietty tulos näyttäisi onnistumiselta. Ruotsissa nuorten hevosten kouluttajana jo vuosia ammattilaisena
7 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Suomalaisilla hevoskasvattajilla on syytä röyhistää rintaansa. Ja miksei ratsastajien Susanna Granroth, Helena Wist ja Jenna Yrjövuori vanhemmillakin: kaikki kolme nuorta
5 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kuudesta kärkiratsukosta kolmen kohdalla oli Tallinnan CDI3* -kilpailuissa tuomaristolla yli viiden prosentin keskinäiset erot. Hiukan tympeä maku jäi siitä, että