Päivän arkisto: 07/28/2015

Kolmessa päivässä kultaa

28 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Mitä Suomessa tapahtui 30 vuotta sitten? Perustettiin kirjallisuuden Finlandia-palkinto ja Suomen ensimmäinen paikallisradio City? Kyllä. Ja Eppu Normaali levytti kaikkien aikojen suosituimman kappaleensa


Eveliina Talviolla uusi tykki alla

28 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Esteratsastuksessa junioreiden EM-kilpailuun valmistautuva Eveliina Talvio sai toissapäivänä kotitallilleen uuden hevosen. Charmique (Carolus I – Baloubet du Rouet) on kahdeksanvuotias


Sade nosti Hukkisen voittoon

28 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Pisteiden pyöritys oli kouluratsastuksen pikkukierrostasolla Lappeenrannassa aivan hurjaa. Lauantaina kolme tuomaria sai Intermediaire I:ssa tuloslistalle neljä eri voittajaa, sunnuntaina viisi tuomaria


Hassö ostanee Suomenmestarin

28 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Suomen kenttäratsastajien uusi maajoukkuevalmentaja, ruotsalainen Anna Hassö on kilpaillut kertaalleen Paavo Huttusen SM-kultamitalihevosella Betina Beakleylla (Quite Easy – Maraton) Ruotsissa.



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • sti-aromaa

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • HippoSport

  • Getaway Ride in Epidauros