Kääntöpisteessä
18 heinäkuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kuvassa on tavallinen eteläsuomalainen lato. Tai siilo. Stewardi Piude Myrskogilla on tapana kävellä sen kohdalle ja kääntyä kotiin. Kun hän
18 heinäkuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kuvassa on tavallinen eteläsuomalainen lato. Tai siilo. Stewardi Piude Myrskogilla on tapana kävellä sen kohdalle ja kääntyä kotiin. Kun hän
24 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kansainvälinen olympiakomitea (IOC) ilmoitti tänään tiistaina siirtävänsä Tokion olympialaisia, joiden piti alkaa 24.7.2020. Uutta aikaa olympialaisten alkamiselle ei kerrottu. Vain
23 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kansainvälinen olympiakomitea (IOC) kertoi eilen tiedotteessaan, että se siirtyy pohtimaan Tokion olympialaisten aloituspäivämäärän siirtoa tai kilpailujen järjestämistä alkuperäisestä supistetulla kaavalla
17 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Henri Ruoste, vahvin ehdokas Suomen kouluratsastuksen olympiapaikan käyttäjäksi tänä vuonna, ei ole huolissaan Tokion olympialaisista. Päinvastoin: hänelle sopisi tuoreemman GP-hevosen
3 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Viime vuoden toukokuussa tsekki Anna Kellnerova oli 22-vuotias. Hän oli FEI:n maailmanrankingissa sijalla 246. Nousussa, sillä hänellä oli (ja on)
25 helmikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Matti Kuusen jäätyä stewardihommista taka-alalle on hänen roolinsa verryttelyalueiden päällikkönä ottanut Piude Myrskog. Myrskog on kuitenkin nykyään jo puolet vuodesta
23 helmikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Torstaina Fredrik Jönssonin Cold Play (Contendro I – Argentinus) pudotti yhden puomin 150-aloitusluokassaan Göteborgissa. Ei huomannut, että kyseessä oli okseri.
16 helmikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Huh. Jos tämä oli alku, mihin päädytään? Henri Ruoste ja Kontestro (Contendro I – Cassini II) saivat tänään GP specialissa