Heartbreaker ja Breitling W indeksien kärki
2 joulukuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jo toisen kerran peräkkäin on Saksan ori-indekseissä neljä voittajaa. Kaksi koulu- ja kaksi estepuolen oria. Syy: indeksit on laadittu erikseen nuorten
2 joulukuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jo toisen kerran peräkkäin on Saksan ori-indekseissä neljä voittajaa. Kaksi koulu- ja kaksi estepuolen oria. Syy: indeksit on laadittu erikseen nuorten
30 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Hamina Bastioni vuonna 2010. Haastattelen Suomeen muuttanutta portugalilaista kouluratsastaja Antonio do Valea. Mistä sen olisi sillä hetkellä arvannut, että tänään
23 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
80 varsaa kasvattanut Niina Okkonen oli keskiviikkona 21.11. Woikoski Feelingissä Nurmaalla kertomassa Uudet Hevoskasvattajat – projektin jäsenille hevoskasvatuksen kuluista ja
20 marraskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jos vuonna 2012 olisi ollut laajemmin tiedossa, että tamma Weihegoldista (Don Schufro – Sandro Hit) tulee Totilaksen (Gribaldi – Glendale)
2 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Tämän täydellisempi ei uutisen julkistamisajankohta voi olla. Eilen 1.10. voitti FWB-tamma KOM Daisy Dancer (Foundation – Weltmeyer) Ainossa Järvenpäässä Kyvyt Esiin-askellajifinaalin. Samalla
30 syyskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Kai Nahin kasvattama ja omistama FWB-tamma Chardonnay Nahi (Cagliostro – Contender) palkittiin tänään Järvenpäässä Ainossa Laatuarvostelukilpailun parhaana nelivuotiaana estehevosena. Chardonnay
29 syyskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Suomalaisten suurkasvattajien listan kärjessä keikkuva, Saksassa vaikuttava Erja Aholainen on saanut nelivuotiaan tamma Faiblen (Zhivago – Canterbury) holsteinilaisten ratsuhevosten huutokauppaan ensi
20 syyskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Espoossa Marketanpuistossa sijaitseva Primus – talli vietti 10-vuotisjuhliaan lauantaina 16.9.2017. Tyypilliseen Kikka Suomion tapaan eli paikalla oli livebändi The Soul