Aholaisella este&kouluvarsoja 70/30
8 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Siitä, kun mainitsin On the road-artikkelissani Erja Aholaisen kaikkein menestyneimpänä suomalaisena ratsuhevoskasvattajana ei ole kuin muutama viikko. Oli silti yllätys
8 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Siitä, kun mainitsin On the road-artikkelissani Erja Aholaisen kaikkein menestyneimpänä suomalaisena ratsuhevoskasvattajana ei ole kuin muutama viikko. Oli silti yllätys
2 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Nuorten kouluhevosten MM-kilpailut alkoivat eilen torstaina Hollannissa. Ermelossa, Hollannin “Ypäjällä” pidettävissä kilpailuissa oli viisivuotiaiden alkukilpailussa taso heti sieltä hurjimmasta päästä.
1 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Savolaisista sanotaan, että he viäntelevät ja kiäntelevät asian kuin asian. Laskevat leikkiä vain muista, eivät koskaan itsestään. Hui hai. Kuopion
19 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
135 nuorta ratsunalkua on käynyt kevään 2019 aikana Kyvyt Esiin-karsinnoissa. Finaaliinpääsyrajan 7,75 on ylittänyt noin 50 hevosen joukko. Parhaiden kärki
3 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tinne Vilhelmson-Silfvenin ratsastaessa tällä viikolla Ainon NC:ssa on paikallaan kertoa, mitä kaikkea hänen taustallaan on. Nimittäin Vilhelmson-Silfvenin kotitalli Lövsta Stuteri
17 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Mikä yllätys! FWB-oripäivien jälkeen en ollut kuullut mitään kolmivuotiaasta Diamant de Magic Mice OH:sta (Diamant de Semilly – Mr. Blue).
15 toukokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Oriasema Helasuon kolmivuotias Quarante (Quiran – Canto) on suorittanut Holsteinissa, Saksassa oriiden 14 päivän testin erinomaisella keskiarvolla 8,65. Näin Quarantella
7 toukokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Rene Enroth, 23, on nuorten hevosten kekkereistä tuttu kasvo. Ratsuttajana hän pääsi alkuun kasvattaja Satu Juurisen tallilla Vihdissä, meni sitten