26 tammikuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Göteborgin ilmoitettua esteiden MC-osakilpailun peruuntumisesta on jo viisi sarjan osakilpailua jätetty pitämättä tällä talvikaudella. Vaikka omikronvariantin sanotaan olevan lievemmän koronataudin
17 maaliskuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Tyyli on esteratsastuksessa vapaa. Vain pudotetusta puomista rangaistaan. Suurin osa esteratsastajista pyrkii silti eleettömyyteen. Liikkeen seuraamiseen mahdollisimman pehmeästi hypyn aikana.
30 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Ratsastavan maailman veturi Saksa veti 2019 kilpailujunaa täydellä höyryllä. Kilpailujen määrä pysyi Saksassa käytännössä samana kuin vuotta aiemmin (-0,22%). Vaikeiden
8 joulukuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kansainvälisissä kilpailuissa kuulee supistavan tietyistä tyypeistä. “Oletko nähnyt, sillä-ja-sillä on uusi, hieno hevonen.” “X:stä kuulema tulee jotain suurta.” Markus Ehningin
21 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastajat ottivat eilen illalla ensimmäistä kertaa tuntumaa Rotterdamin EM-kilpailujen areenaan. Jokaisella ratsastajalla oli periaatteessa areena-aikaa 8-10 minuuttia, josta kahden minuutin
15 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kotimaan palkintorahoissa ei estehevosissa kukaan yltänyt vuonna 2018 lähellekään Vahantilaa ja Zinoa (Gentleman – Jumbo-Jet). Vahantila kilpaili muihin nähden vähän,
7 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Luulisi, että Maria Gretzerin elämän hevonen olisi tamma Marcoville. Sen kanssa hän oli Barcelonan kovatasoisessa olympiaesteratsastuksessa vuonna 1992 kuudes –
3 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Mistä puhuttiin Saksan tämänsyksyisten BC-finaalien yhteydessä? Comme Il Faut’n (Cornet Obolensky – Ramiro Z) jälkeläisistä. Mistä on puhuttu jokaisilla oripäivillä