21 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastajat ottivat eilen illalla ensimmäistä kertaa tuntumaa Rotterdamin EM-kilpailujen areenaan. Jokaisella ratsastajalla oli periaatteessa areena-aikaa 8-10 minuuttia, josta kahden minuutin
5 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Jos oli Edwina Tops-Alexanderin joulukuun alku huima – kolme GP-voittoa kahden viikon sisään -, paljon huonommaksi ei jää Christian Ahlmann.
30 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ohhoh. Mechelenin MC-osakilpailussa Belgiassa tehtiin vain neljä nollaa tänään. Juuri, kun olin saanut kuulla, miten kyseinen kilpailu on MC-kierroksen helpoimpia.
14 syyskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Christian Ahlmann nähdään syksyllä Helsingissä. Ahlmannin tekee suomalaisittain mielenkiintoiseksi juuri nyt yhdekdänvuotias ori Clintrexo (Clintissimo Z – Rex Z). Clintrexo
29 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Christian Ahlmann oli eilen lauantaina Berliinissä Global Champions Tourin 160-GP:ssa toinen oriilla Clintrexo (Clintissimo Z – Rex Z). Vasta yhdeksänvuotiaan
16 kesäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ainossa Järvenpäässä kävi eilen perjantaina pohjoistuuli. Illan päättäneessä 130 -luokassa voiton vei Kaakkois-Suomea edustava Elina Ihatsu tammalla Anne B (Ovidius