2 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Vajaat kahdeksan kuukautta ja Göteborgissa Ruotsissa kilpaillaan kouluratsastuksen EM-mitaleista. Suomessa ja Euroopassa valmentautuvien suomalaisten osalta EM-ralli eli kilpailu maajoukkuepaikoista vaikuttaa alkaneen jo ennen
11 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Niklas Aromaa hyppäsi eilen lauantaina 10.12.2016 Tanskassa Vilhelmsborgissa Chairmanilla (Casall – Lacapo) ensimmäisen 150-luokan sitten HIHS:n. Tuloksena oli tuplanolla ja
9 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastuksen juniori-ikäisiin lupauksiin kuuluva Rosa Mäkelä, 17, lähtee joulun jälkeen Saksaan Niklas ja Laura Aromaan tallille treenaamaan. Mäkelällä on kaikkiaan
7 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Kuvassa yllä Jesse Arolainen, 22, taluttaa periyttäjätamma Lady Heidaa (Landor S – Contender) tarhaan Hof Sosathilla Saksassa. Arolainen on Sosathilla opiskelemassa
7 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Vielä ei uskalla odottaa kaudelle 2017 suomalaisille esteratsastajille aivan huippulistauksia FEI-rankingiin. TOP200 on kuitenkin realismia. Anna-Julia Kontion ja Nina Fagerströmin takana
21 marraskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Perjantaina 18.11. saapui Niklas ja Laura Aromaan tallin pihaan Nehmteniin toivottu hevoskuljetus. Autosta purettiin yhdeksänvuotias ruuna Con Corrado (Corrado I
26 lokakuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Ohi on – neljä päivää Helsinki International Horse Show’ssa. Ketkä olivat tällä kertaa meidän suurimpia sankareitamme? Anna-Julia Kontion jäätyä pois
23 lokakuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Vaikka esteratsastuksen maailmancupin osakilpailu jatkuu vielä Helsingissä, suomalaisratsukoiden tulokset ovat jo tiedossa. Parhaitem 160-radasta selvisi meikäläisistä Maiju Mallat oriilla Vatson