Suomalaisranskalainen unelma

7 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Piti se nähdä. Laura Vänskän oma talliyritys Ranskassa. Vänskän laukkahevosten voitot olivat yksi Horsemail.fi:n ensimmäisiä uutisia joulukuussa 2014. Tuolloin Vänskä


Bordeaux jää Jyläkseltä väliin

7 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Kauden 2018-19 MC-sarjan viimeinen osakilpailu Länsi-Euroopassa hypätään Bordeaux’ssa alkavana viikonloppuna. Ilman suomalaisedustusta, jälleen, sillä Juulia Jyläs on joutunut jäämään kotiin


Nilosaaren Quentano GP-tasolla

7 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Valoisan ajan lisääntyessä voidaan odottaa enemmän ja parempia tuloksia kouluratsastajien GP-kokeiluista. Tammikuussa lähti Englannissa liikenteeseen Niina Nilosaari Quentanolla


Gordin odottaa suomalaisvoittoa

6 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Tom Gordin on vetänyt Helsinki International Horse Show’ta (HIHS) alusta eli vuodesta 1985 lähtien. Viimeiset neljä vuotta hän kertoo siirtyneensä


Ahlmann ja Clintrexo taas voittoon

5 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Jos oli Edwina Tops-Alexanderin joulukuun alku huima – kolme GP-voittoa kahden viikon sisään -, paljon huonommaksi ei jää Christian Ahlmann.


Belgia, Espanja ja Hyvinkään SM

4 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Susanna Rautasella, 33, on tiukka suunnitelma tälle keväälle. Kahden Belgiassa Nina Fagerströmin tallilla vietetyn kuukauden jälkeen Rautanen on matkalla Espanjan


Aromaalle lippu Neumünsteriin

3 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Päivän suomalaisnimi esteillä oli tänään Laura Aromaa. Aromaa hyppäsi Neumünsterissä, Saksassa viikonlopun pääluokan 145 senttimetriä yhdellä aikavirheellä. Kyseessä oli kvaalipaikka


Hagelstam matkalla Englantiin

3 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Kouluratsastaja Stella Hagelstam saapuu tänään illalla Englantiin mukanaan FWB-tamma New Hill Julitrea (Revan – Alcatraz). Hagelstamin tavoitteena on olla mukana



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Kilon talli

  • Helasuo

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros