PM, este: Antell jo kotimatkalla
29 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kuten näillä näppäimillä alkavan senioreiden PM-finaalin lähtölistasta näkee Suomella on siinä enää kolme edustajaa. Eilen 0+4-tuloksen joukkuekilpailussa tehnyt John Antell

Kuvassa yllä hyppäävä Tiiu Tiihonen otti Tanskan PM-kilpailuissa perjantaina askeleen lähemmäs henkilökohtaista mitalikamppailua. Kahden joukkuekilpailun kierroksen jälkeen – ne Tiihonen
29 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksen osalta ei Tanskan PM-kilpailuissa koettu eilen perjantaina suuria riemun tunteita. Senioreilla oli välipäivä. Ikäluokkaratsastajilla sen sijaan vuorossa joukkuemitalit ratkaissut
28 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Torstain kouluratsastustulokset Tanskan Århusissa pidettävistä PM-kilpailuista olivat nuorissa kilpailleen Louise Jönssonin ja juniori Eerika Hakalan osalta ilahduttavat 67-68 prosenttia. Myös
28 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Vilhelmsborgin / Århusin PM-kilpailuissa Tanskassa on Sandra Lähde saanut Fanitalla (Lord Z – ) hyvän startin kilpailuun. Lähde oli eilen
28 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Suomesta parikymmentä vuotta sitten Saksaan lähtenyt Sussi Steinberg (os. Avellan) on jälleen täräyttänyt. Viimeksi huhtikuussa Hagenissa, sitten Ranskan Compiegnessa sijoittunut
27 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Näillä spekseillä voitti Erica Mäkilä, 21, reilu viikko sitten Stable Novassa nuorten ratsastajien SM-kultaa. Oli kevät 2014, kun hän löysi
27 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tänään torstaina käydään Vilhelmsborgissa, Tanskassa senioreiden kouluratsastuksen PM-joukkuekilpailu. Suomella ei ole mukana joukkuetta, mutta Mikaela “Fia” Fabricius-Bjerre ja Maisa Torkkola