Kylmälän kolme H:ta: Heikkinen, Heidi, Hurby
15 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän Pohjola-sarjan 145 -GP -luokkaan lähtee karsimaan lauantaina noin 30 ratsukkoa. Suski Granrothilla on kerrotusti kolme hevosta lähtöviivalla. Mutta paljon
15 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän Pohjola-sarjan 145 -GP -luokkaan lähtee karsimaan lauantaina noin 30 ratsukkoa. Suski Granrothilla on kerrotusti kolme hevosta lähtöviivalla. Mutta paljon
14 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Henri Ruoste ja Emma Kanerva pitivät tasonsa tänään Hagenissa, Saksassa ratsastetussa GP special-ohjelmassa. Ruoste si Rossettilla jopa yhden yhdeksikön ravisuluista
14 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Eilisen mokailut GP-ohjelmassa unohtuivat Anna Tallbergilta, 26, kertaheitolla tänään aamulla, kun hän ratsasti elämänsä ensimmäisen kansainvälisen voiton vaikealla tasolla Saksassa,
14 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Hamina Bastionin isoimmat esteluokat päättyivät sunnuntaina Kullo Kenderin ja suomalaisomistuksessa olevan Go For It -ruunan voittoon. Kyse ei ollut yllätyksestä,
13 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Perjantaina Henri Ruoste sai tietää, ettei hänen valmennettavansa Mary Hannah suunnitelmasta poiketen kilpailekaan Hagenin CDI3*-luokissa tänään ja huomenna. Ruoste pyysi
12 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Hamina Bastionin GP kür tänään oli viiden ratsukon kilpailu, jossa Anna von Wendt odotetusti oli omassa sarjassaan. Tulos 72,46 prosenttia
11 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Suomen esteratsastuksen NC-joukkue onnistui ensimmäisellä kierroksella Norjan Drammenissa. Sen päätteeksi tilillä oli vain neljä virhettä. Enemmän virheitä oli Eveliina Talviolla,
10 kesäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Drammenissa, Norjassa aloittivat suomalaiset ratsukot eilen torstaina suorastaan loistavasti, sillä kaikki paikallaolevat menivät isoimmat luokkansa vähintään perusradalla puhtaasti: Kati Lekander