Päivän arkisto: 08/11/2018

Tallberg nauroi taas – voitti 140

11 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Tämä lauantai 11.8. jäi historiaan. Nimittäin Riders Inn-tallin järjestämien kansallisten kilpailujen osalta. Seuraavat kilpailut, jotka Ville Kulkkaan ja Heidi Lindemanin


Ärsyttävää: ensimmäinen ulkona

11 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Piru, peeveli ja muut paholaiset siihen päälle. Näin ajatteli tänään lauantaina Laura Aromaa Delingsdorfissa, Saksassa Holsteiner Masters -finaalin perusradan jälkeen.


Werthin MM-unelma täyttymässä

11 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Isabell Werth teki sen taas. Cappelnin neljän tähden kilpailuun oli häneltä alkujaan ilmoitettu kaksi hevosta, Emilio ja Don Johnson. Yksi


Ruoste ei enää MM-mahdollinen

11 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Kouluratsastaja Henri Ruosteen osallistumismahdollisuus Tryonin MM-kilpailuun on enää historiaa. Ruoste on puhunut SRL:n valmennuspäällikkö Aki Ylänteen kanssa asian selväksi. Hän


Missä he olivat SM:ien aikaan?

11 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Esteratsastuksen SM-kilpailussa lähti senioreiden ensimmäiseen luokkaan viikko sitten 13 ratsukkoa. Kaksi ilmoittautunutta oli jäänyt pois. Ville Kulkaan Neptonia (Nekton –



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Estetalli Gustafsbäck

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros

  • sti-aromaa