Vuoden arkisto: 2017

Ettan myi oriin, osti huippuruunan

26 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Kouluratsastaja Elisabet “Ettan” Ehrnrooth on myynyt oriinsa Don de Jeun (Jazz – Jetset-D) Saksaan juniorikäyttöön. Tilalle hän on ostanut nuoren


Forsten, SRL ja ratsastuksen kuva 2/3

26 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Tämän vuoden Helsinki International Horse Show oli Mikael Forsténin aikuisiällä ensimmäinen, jota hän ei ollut jossain roolissa paikan päällä näkemässä. Vuonna


Liukkonen Elmiassa Que Adorella

26 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Satu Liukkonen aloittaa tänään 135 -tasolta Que Adoren (Corlando – Almeto Z) kanssa Ruotsissa Jönköpingissä. Kyseessä on ELMIA-maatalousmessujen yhteydessä pidettävä Volvo Cup-finaalikilpailu,


Ironman – taitava nautiskelija

25 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Ruotsalaiset kouluratsujen kasvattajat kokoontuivat tiistaina 24.10. Åstorpiin, missä heille piti klinikan saksalainen koulutuomari Christoph Hess. Klinikan vetonaula oli Yvonne Österholmin ratsastama


TRS ajaa Forstenia hallituksen pj:ksi

25 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

No niin. Kyllä tästä kunnon aika-ajot saadaan aikaiseksi. Jukka-Pekka Leskisen astuttua eilen esiin mahdollisena SRL:n hallituksen tulevana puheenjohtajana ovat Mikael


Leskinen taas SRL:n hallituksen pj:ksi?

24 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Kaksi vaihtoehtoa: meillä on todella suuri hätä tai keinot lopussa. Nimittäin SRL:n hallituksen puheenjohtajaksi ollaan uudelleen ehdottamassa Jukka-Pekka Leskistä, joka


Ironmanilla Ruotsissa 131 tammaa

24 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Yvonne Österholmin kouluttama ja keväällä 2017 SWB-oritestissä esittämä Ironman (Bordeaux – Rousseau) on ollut Ruotsin käytetyin kouluori kaudella 2017. Sitäkin enemmän


Ida Palmos sai Dolce Vita Crosbyn

23 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

HIHS -viikonlopun paras juttu allekirjoittaneelle on tässä. 15-vuotias Ida Palmos jatkaa Emma Tallbergin Dolce Vita Crosbyn (Canturo – Lagos) kilpailuttamista. Palmos



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • Ruosteen Dressage

  • HippoSport

  • Kilon talli

  • Helasuo

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros