21 huhtikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Perjantaina 20.4. käynnistyi kotimaan ulkoratojen kilpailukausi. Järvenpään Ainosta, missä päivän isoin luokka oli kaksivaiheinen 130 senttimetriä. Sen voitti Meeri Sipiläinen
15 joulukuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Kaksi vuotta sitten tutustuin Skånessa mielenkiintoiseen naiseen nimeltä Anna Nilsson. Lähtiessään Suomesta vuonna 2010 hän oli vielä Mia Ollula! Nilsson pitää
23 syyskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Tuttu nauru kuului tänään Ypäjän isolla ulkokentällä maneesitallin ulkopuolella. Vauvaloman jälkeen isoille radoille palaileva Jessica Timgren-Forss oli saanut viikko sitten
12 huhtikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Tänään on monen erityisen ihmisen syntymäpäivä – joka päivä on. Eilen tiistaina täytti Veronica Timgren 59 vuotta. Timgrenin kanssa vajaa vuosi sitten viettämäni
9 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Keskiviikkona aamupäivällä oli Kemiönsaareen esteratsastaja Jessica Timgren-Forssin tallille kokoontunut vajaan kymmenen hengen joukko ihmisiä, joita kiinnosti hevosen palautuminen jalkavammoista. Tai
3 lokakuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Hmmmmm. Esteratsastaja Jessica Timgren-Forss ei ajanut sunnuntaina turhaan Kemiönsaarelta 150 kilometria Hyvinkäälle. Tuli voitto 140 senttimetrin pääluokassa vasta seitsemänvuotiaalla SWB-tamma
8 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Laatiessani listaa tänä vuonna 160-ratoja hypänneistä suomalaisista ratsastajista mietin, keitä siitä tuntui ikään kuin puuttuvan. Sebastian Numminen, tietysti… ja Jessica
1 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Puhe kääntyy tänä viikonloppuna helposti kouluratsastukseen, jossa Suomella on kotimainen PM-kultamitalitraditio takana. Kaikkein kiinnostavin kamppailu käydään silti Ypäjän derbynurmella. Siellä