16 huhtikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Tammikuussa Juho Norilo lopetti tallinpidon Ruohojärven kartanolla ja siirsi kaikki valmennuksensa Järvenpään Ainoon. Mukana matkasivat myös hevoset Graf de Nabab,
10 tammikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Suomenhevosella Potkusalmen sillalla. Kamera kädessä Verdenin tai Lanakenin MM:ssä. Välimatka on pitkä, ajatukset samat. Vapauden perässä ollaan. Vuoden 2014 lopusta
29 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Hangon GP:ssa oli eilen 2000 euron ykköspalkinto. Plus bonuksena paikka HIHS:n keskikierrokselle lokakuussa. Se kertoi, että HIHS:n tapahtumavastaava Tom Gordinilla
11 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Ainon NC:n aikana kuulin toisella korvalla kahvioon, miten maneesissa puhuttiin (yleisön edessä) internetissä levitettävän väärän informaation vaarallisuudesta. Yksilöille. Etenkin lajin
1 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Ainon CSI**-kilpailuissa tapahtui kolme putoamista, joissa ratsastaja tippui suoraan puomin päälle. Kenellekään heistä ei tullut vammoja – mitä suurimmalla todennäköisyydellä
4 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
1.12. on kolme vuotta sitten avautuneen Ratsastuskeskus Ainon epävirallinen syntymäpäivä. Silloin pidetään Ainon omistajan Erkki Siltalan keksimät Puurojuhlat. Illan varsinaiseen
26 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n Urheilufoorumissa ja syyskokouksessa Helsingissä peräänkuulutettiin alennusta kilpailukuluihin. Ainon Ratsastuskeskusta Järvenpäässä pyörittävä Erkki Siltala vastaa olevansa valmis alennukseen – mikäli järjestämiskustannukset saadaan nykyistä pienemmiksi. Käytännössä se on
13 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ratsastuskeskus Ainossa odotetaan seuraavat kaksi viikkoa tiiviisti viestiä FEI:ltä. Kysymys kuuluu: tuleeko lupa järjestää Järvenpäässä ensi heinäkuun alussa Suomen oma