15 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Hurja päivä Salossa esteGP-sarjan osakilpailussa. Syy: 33 astetta lämmintä. Toiseksi: senioreiden GP-radalla oli kolme estettä maksimikorkeudessa 150 senttimetrissä. Kukaan 11:sta
14 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Laura Aromaan “hulluin hevosostos ikinä”, tamma Clarissa (Clinton I – Aquilino), on hypännyt kaksi päivää nollaa Neustadt-Dossessa Saksassa. Tänään tamma
2 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kulunut viikonloppu meni pääosin nuorten PM-kilpailujen merkeissä. Samaan aikaan olivat silti ammattilaisemme vauhdissa sekä Ruotsissa että Saksassa, missä Nikke Aromaa
1 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Näin kävi, taas. Miisa Pulkkanen jäi hevosellaan Dolanda (Canturano I – Karandasj) jo kolmannen kerran urallaan PM-joukkueen ulkopuolelle. PM-joukkuekilpailuluokassa hän
1 kesäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kevään 2018 osalta tuntuu turhalta laskea esteratsastuksen rankingia kansainvälisten hevosten osalta. Tuloksen tietää ilmankin*. Anna-Julia Kontion otettua breikin vain Juulia
27 toukokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Jotakuta (joitakuita?) harmitti, ettei ollut tänään Korpikylässä näkemässä Susanna Granrothin ja ori Leopoldon (Ludwig von Bayern – Lordanos) tuplanollaa 150-luokassa.
18 huhtikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Gut Angermünden siittolaa Saksassa johtavasta Kati Lekanderista ei oltukaan hetkeen kuultu mitään. Lekander on kuitenkin “erittäin elossa”. Hän kilpaili kuluneen
10 huhtikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ratsastuskeskus Ainossa hieraisin lauantaina 7.4. silmiäni. Miisa Pulkkanen, 20, hyppäsi Nita Raiskion Dolandalla (Canturano I – Karandasj) 120 -luokassa neljänneksi.