23 toukokuun, 2023 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastuksen maajoukkuekapteeni Mikko Mäentaustalla on ollut kevään aikana “pöydällä” isoja asioita. Hänen itsensä hankkima sponsorikuvio, jossa maajoukkueratsastajat voivat saada niin
20 huhtikuun, 2023 | tekijä Margit Ticklén
Kauden 2023 alku on ollut esteillä sikäli poikkeuksellinen, että Illit eli Jone ja Sani eivät ole juurikaan olleet ulkomailla kilpailemassa.
15 huhtikuun, 2023 | tekijä Margit Ticklén
Että joku meikäläinen hyppäisi Aachenin viiden tähden GP:n, sitä on odotettu. Lähimmäs ovat päässeet he, jotka ovat kilpailleet Aachenin kuululla
17 helmikuun, 2023 | tekijä Margit Ticklén
Sunnuntain 29.1.2023 Showjumping going strong – koulutus Ypäjällä huipentui Kari Nevalan ja Salla Varentin esitykseen nuoren hevosen kouluttamisesta. Nevala painotti
6 marraskuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Sanat eivät riitä. Näin todetaan Jone illin ratsastuksesta, eikä tietenkään valehdella. Sanoja Illin taitojen kuvaamiseen löytyy – loistava, uskomaton, järjettömän
25 lokakuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Vaikka HIHS:ssa oli tällä kertaa yksi näytös vähemmän kuin vuonna 2019 oli vierailijoita järjestäjän mukaan enemmän, yli 50 000. Jotain
22 syyskuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Suosituimpiin estevalmentajiimme lukeutuva Kari Nevala, 55, on saanut Jone Illin, 15, menestyksen myötä uuden, vinhan sulan hattuunsa. Nevala uskoo Illin
18 heinäkuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Junioreiden Espanjassa pidettyjen EM-kilpailujen ensimmäisen päivän jälkeen Jone Illin ja Eolita L:n tilillä oli 3,03 virhettä. Ne kertoivat eron kärkeen,