Fardon, Londino, Stellaria, Campitello
22 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Eilen perjantaina teki Anna-Julia Kontion Belgiassa kolmen tähden kilpailussa nollan ja sijoittui Fardonilla (Corland – Metzcalero) 140-luokassa. Kuten myös Niklas
22 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Eilen perjantaina teki Anna-Julia Kontion Belgiassa kolmen tähden kilpailussa nollan ja sijoittui Fardonilla (Corland – Metzcalero) 140-luokassa. Kuten myös Niklas
15 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Puoli vuotta on kulunut siitä, kun Mikael ja Noora Forsten päättivät aloittaa kansainvälisen kilparatsastuksen uudelleen. Taukoa edellisestä “urasta” alalla oli
14 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Mikael Forsten on back in the game. Tänään aamulla Forsten teki 145-nollan Balvessa, Saksassa kahden tähden kansainvälisissä kilpailuissa. Hevosena Forstenilla
3 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kulunut viikonloppu oli esteratsastuksessa omien “tähtiemme” suhteen normaalia hiljaisempi. Münchenissä, Saksassa kilpaili Noora Forsten reilu kuukausi sitten hankkimallaan tamma Con
26 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Suomen kouluratsastajista paras hevostilanne on Emma Kanervalla. Näin on sanottava, vaikka Hampurin Derbyn voittoaan 2018 Kanerva ei pääse toukokuussa puolustamaan.
3 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Päivän suomalaisnimi esteillä oli tänään Laura Aromaa. Aromaa hyppäsi Neumünsterissä, Saksassa viikonlopun pääluokan 145 senttimetriä yhdellä aikavirheellä. Kyseessä oli kvaalipaikka
31 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tänään alkaa paras esteratsastusviikonloppu suomalaisittain aikoihin. Jos nimittäin katsotaan sitä määrää meikäläisiä, jotka ovat mukana 145-tasolla. Belgiassa kahden tähden kilpailuissa
12 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastajat ovat hypänneet maailmalla tänä viikonloppuna niin kuin mitään pyhiä ei välissä olisi ollutkaan. Luokat vain ovat toistaiseksi melko pieniä: