2 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n valmennuspäällikkö Aki Ylänne sanoo myös kouluratsastajien suuntaan olevan neuvottelumahdollisuus, mikäli valmentajan mukanaoloon NC-kilpailuissa ja vastaavissa tarvitaan rahaa. Tällä hetkellä
29 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
SRl:n hallitus on saanut viime viikkoina kuulla kunniansa monelta maamme kärkiratsastajiin lukeutuvalta. Syy: urheiluun SRL:ssä osoitettujen rahojen koetaan pienentyneen. Esimerkkinä
27 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
“Olemme todella kaukana maailman kärjestä.” (Stella Hagelstam) “Suomalaisten junioreiden tuloskeskiarvo EM:ssä oli alle 62 prosenttia.” (Maria Colliander) Näin aloitettiin SRL:n Urheilufoorumin