16 helmikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Helmikuun puoliväli. 26 suomalaista esteratsukkoa on nähty vuoden 2026 puolella vähintään kansainvälisellä 145 -radalla. Ratsukoista kolmessa ratsastajana on vasta 18
25 marraskuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Kaikille ratsastusta harrastaville tuttu Suomen ratsastajainliitto (SRL) on ollut olemassa 105 vuotta. Useamman ratsastajapolven ajan, siis. Toiminnanjohtaja Jukka Koiviston mukaan
1 marraskuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Nuorten hallitusehdokkaiden esiinmarssia SRL:n syyskokouksessa 23.11.2025 ei varmaankaan estä mikään – paikkoja on tarjolla kaksi, ehdokkaita tässä vaiheessa kolme. Heistä
8 syyskuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Anna Granbergin 10 vuotta sitten perustaman Stall Annan vuosijuhlat olivat samalla esteratsastuksen ESRA:n aluemestaruudet. Se sopi, sillä Granberg on ollut
8 elokuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Noooo… Mitä uutta? 12 lähti tänään senioreiden toisen SM -päivän 145 -luokkaan. Yhdeksän sai tuloksen. Koska mukana oli John Antell
2 elokuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Kotimaassa ei ole montaa kansallisenkaan tason ratamestaria. Johanna Mikkola ja Tomas Kiviranta huolehtivat ko. roolissa suurimmasta osasta kilpailujamme. Niihin mahtuu
31 heinäkuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Tuisku Kivikoski-Vainion vetämällä KiVa -tallilla pidettiin tänään 100 lähdön seurakoulukilpailut. Hyppyjä tehtiin virallisesti 60-100 senttimetrin luokissa, harjoituksena mentiin lopulta 130
17 heinäkuun, 2025 | tekijä Margit Ticklén
Tässä vaiheessa 16 ratsukkoa on ilmoittautunut Myrkyssä ensi viikolla pidettävään 140/145 senttimetrin GP-osakilpailuun. Ilmoittautumisaikaa on vielä 21.7. eli ensi viikon