10 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Miltä näyttää meno kenttäratsastuskilpailuissa kouluratsastajan silmin? Etenkin kouluratsastusvalmentajan silmin? Että ratsastajat eivät ota kilpailemista yhtä totisena torvensoittona kuin “oikeat” kouluratsastajat.
16 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Vielä eilen tuntui sana vallankumous liian suurelliselta sen suhteen, mitä SRL:n kevätkokouksessa Seinäjoella tapahtui 14.4. sunnuntaina. Hallitus ei saanut vuoden
3 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Taas mennään SRL:ssä askel kohti hallituksen puheenjohtaja Mikael Forstenin toivomaa ammattimaisempaa suuntaa. HUJO:ssa ottaa Miia Stellbergin paikan kouluratsastuksen edustajana Maria
29 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
SRl:n hallitus on saanut viime viikkoina kuulla kunniansa monelta maamme kärkiratsastajiin lukeutuvalta. Syy: urheiluun SRL:ssä osoitettujen rahojen koetaan pienentyneen. Esimerkkinä
6 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
80 vuotta Ypäjällä, Siittolanmäellä on ollut Suomen valtion jollain lailla tukemaa hevosalan koulutusta ja hevossiittolatoimintaa. Ei mikään lyhyt aika, jos 101 vuotiasta
30 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ensin ajattelin jättää Mikael Forsténin Urheilufoorumissa 24.11. pitämän puheen “SRL:n urheilun linjaaminen” huomioimatta. Sitten silmiini osui Helsingin Sanomien artikkeli (linkki) maastohiihdon noususta
24 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n talousarvioesityksessä vuodelle 2019 varainhankinnan [lue: jäsenmaksut] tuottoihin on laskettu 65 000 euroa plussaa. Summa saadaan/saataisiin kasaan korottamalla henkilöjäsenmaksua kahdella eurolla. Ennen
23 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän Hevosopiston hevostilanteeseen ja sen uuteen Valmennuskeskukseen liittyvä keskustelu on SRL:n hallituksen puheenjohtaja Mikael Forstenin mukaan liukunut mukatiedon puolelle. “SRL