Selaa... "kasvatus" Tagi

Fortumin karuselli pyörii jo

23 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Valtion energiayhtiö Fortum on aloittanut lannankuljetukset talleilta uudemman, puolen vuoden pituisen lannankoepolttolupansa mukaisesti. Järvenpäässä halutaan polttaa talven aikana noin 5000


Edith – kaikkea paitsi tättähäärä

18 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Olen saanut kuulla hevosalan tiedottajista ja toimittajista käytettävän nimitystä tättähäärä. Saattaa olla osuvakin, mutta ei EM-kilpailujen lehdistöpäällikkön Edith de Reysin kohdalla. De


Zia Haida tiine Konstantinos KS:sta

30 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Kaudella 2014 tusinan 140+-luokkien sijoituksia Suomessa kerännyt tamma Zia Haida (Casco – Indoctro) on tukevasti tiineenä FWB-oriista Konstantinos KS (Königin’s


Charleen astutettu Grand Slamilla

21 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Mikael Forsténin kanssa vuonna 2003 EM-kilpailut käynyt tamma Charleen (Cento – Acord I) on viikko sitten astutettu nuorella KWPN-ori Grand


Vahvojen tammojen linjaa

2 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Hevoset yhdistävät hyvinkin erilaisia ihmisiä. SRL:n hallituksen entisen puheenjohtajan Jukka-Pekka Leskisen ja kasvattaja Heidi Hagelstamin välillä yhteys tulee holsteinori Alibin


Oriinpitäjät ahtaalla Saksassakin

1 heinäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Kuudessa vuodessa jopa miljoonan hevosen Saksassa on käynyt kasvatuspuolella kato. Rekisteröityjä siitostammoja on nyt neljännes vähemmän kuin vuonna 2008. Konkreettiset


Sattumat, jotka veivät huipulle

23 kesäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Belgialaisen Brigitte de Biolleyn, 62, tie on vienyt kahdesti hevosmaailman huipulle. Ensin kouluratsastajana, sitten kasvattajana. Eikä kumpikaan olisi ollut mahdollista ilman,


Hedelmälliset tammat Hollannissa

1 kesäkuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Pari viikkoa sitten kävimme Hollannissa katsomassa Sanna Backlundin entistä kilparatsua Lilli Marleenia (Chamonix – Latouro). Hollannissa varsoo myös muita suomalaisten omistamia



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Kilon talli

  • Helasuo

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros