Selaa... "Hester" Tagi

“Jokainen siirtyminen on tärkeä”

5 lokakuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

700+ hengen yleisö on ahtautunut Ypäjä-halliin kuuntelemaan britti Carl Hesteriä. Ennen klinikan alkua Hester muistutti, ettei itse niinkään rakasta kilpailemista


Hester: “Nousu alkoi Kentuckysta”

22 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Suomen maajoukkuevalmentaja Rien van der Schaft kehui Aachenissa Carl Hesteriä mieheksi nyt nähdyn hienon, samalla modernin, mutta klassisin periaattein esitettävän


Bolesworth: tätä ratsastus on

12 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Olipahan reissu, mutta tehtyä tuli. Matka Bolesworthin CDI3*-kilpailuun ei nimittäin mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ei allekirjoittaneella, jonka kulkupelit olivat tulvien


Colliander: “Kaikki avoinna MM:ssä”

10 syyskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Vaikka Suomella on yksi viiden tähden kouluratsastustuomari, Maria Colliander, hän ei ole USA:ssa Tryonin MM:ien aikaan. Colliander pitää silloin kurssia


Hester: “9-vuotias GP:ssa on nuori”

27 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Tryonin MM-kilpailujen yllättävin tiimi saattaa olla kouluratsastuksessa Iso-Britannia. Siinä mielessä, ettei heidän ykkösratsukoitaan Carl Hesteriä Hawtin’s Delicatolla (Diamond Hit –


KorK:lta 10 000 Future cup -ratsukoille

20 huhtikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Tänään se alkaa. Ypäjällä. Kouluratsastuksen ikäluokkaratsastajille suunnattu, kolme osakilpailua ja finaalin sisältävä Future Cup -kilpailusarja. KorK eli Kouluratsastuksen kannatusyhdistys maksaa


What??? Watson-Greaves 1., Hester 2.

18 syyskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén

Olipa lento. Konkreettisesti Helsinki – Lontoo, henkisesti ehkä Miamiin tai Singaporeen. Lauantai Ainossa Järvenpäässä seuraamassa kouluratsastuksen kansallista GP-luokkaa. Sunnuntai Englannin Coventryssa maan


Hesterille 10. mestaruus – ei Suomeen

19 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Carl Hesterin 10. brittimestaruus GP-tasolla tuli Wanadoolla (Wolkenstein – Cavalier), jonka kanssa hän matkustaa marraskuussa Tukholmaan.  Suomeen Hester ei useista



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros

  • sti-aromaa