Selaa... "GP" Tagi

Tidemandsen taas 0-0 160-GP:ssa

26 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Mikä päivä myös esteillä eilen perjantaina. Hicksteadissa, Englannissa voitti Ruotsi jo kauden neljännen NC-kilpailunsa joukueella, jossa oli mukana myös Fredrik


Soratielle GP:ssa huima parannus

26 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Oho. Mikaela Soratie rämpäytti kerralla ja kunnolla. Hicksteadissa, Englannissa tänään. Soratie teki omalla Dacorillaan (Dancier – Cordoba) kolmen tähden kansainvälisissä


Kiitos, kouluratsastus on pelastettu

23 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Lauantaina illalla istuin Locarnon rautatieasemalla Sveitsissä ja mietin, lähteäkö sunnuntaiksi takaisin Aacheniin vai ei. Ratkaisun käänsi junayön puoleen se, että


Minä ja Aachen 9: Hendrik Sosath

23 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Horsemail.fi:n Minä ja Aachen -sarja alkoi vuoden 2015 alussa. Valmistauduimme Aachenissa pidettyihin EM-kilpailuihin käymällä läpi Ingrid Klimken, Isabell Werthin ja


Ettan – ison unelman perässä

22 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Tukholman MM-kilpailujen jälkeen vuonna 1990 muutti Ettan Ehrnrooth Ruotsista Suomeen. Hän oli 23-vuotias. Mielessä paloi ajatus GP-kouluratsastajan urasta. Vaikka nyt


Nina ja vuoden kovin GP-uusinta

22 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

“Wau. Ei pysty oikein muuta sanomaan. Aachenin GP:ssä ratsastaminen on aina ollut isoin ratsastukseen liittyvä unelmani. Tämän jälkeen se on


Ascona: Ei puomeja, 11 virhettä

20 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Juulia Jyläs oli tänään Asconan viiden tähden GP-luokassa tammalla Courage TZ (Calvino – Espri). Tuloksissa ratsukolla on 11 virhettä eikä


KouluSM alkuun: Ettan johtoon

20 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Elisabet “Ettan” Ehrnrooth otti johtopaikan kouluratsastuksen SM-kilpailujen ensimmäisenä päivänä Espoossa. Ehrnrooth ja hänelle talvella 2018/19 tullut Bogelys La-Ro (Lorentin II



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros

  • sti-aromaa