11 marraskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Kotimaassa kouluratsukot vetäytyvät jo talvitauolle, mutta Keski-Euroopassa, jopa naapurissamme Ruotsissa, vedetään nyt täysillä hallikautta. FWB-hevosilla oli ulkomailla hyvä viikonloppu, sillä
24 huhtikuun, 2022 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksessa on päästy nauttimaan toivoa-antavista tuloksista koko kuluneen viikonlopun ajan. Tuloksista on vastannut ennen kaikkea Emma Kanerva, joka päätti kilpaiilunsa
28 huhtikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Nina Dunderin omistama, Suomessa syntynyt FWB-ruuna Floresco Sil (Florestan I – Baroncelli) on siirtynyt Ypäjältä Saksaan Henri Ruosteelle. 13-vuotias Floresco
26 marraskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
16 Suomessa vakituisesti majailevaa ratsukkoa on kilpaillut kuluneella kaudella kouluratsastuksen GP-tasolla. Niistä puolella on myös kansainvälisiä startteja. Pääosin, koska vuosi
20 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Elisabet “Ettan” Ehrnrooth otti johtopaikan kouluratsastuksen SM-kilpailujen ensimmäisenä päivänä Espoossa. Ehrnrooth ja hänelle talvella 2018/19 tullut Bogelys La-Ro (Lorentin II
5 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Ainon kouluratsastuksen NC-GP-ohjelma tänään aamupäivällä on etukäteen arvoituksellinen. Tinne Vilhelmson-Silfven on osallistuajjoukon selvästi nimekkäin ratsastaja. Hänellä on mukanaan kokematon hevonen.
8 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksessa kilpailtiin tänään Ypäjällä sekä GP- että PSG-ohjelmat. GP:ssä otti Elisabet “Ettan” Ehrnrooth ensimmäisen voittonsa Bogelys La-Rolla (Lorentin II –
20 toukokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksessa suomalaiset ovat ahkerammin tavoittelemassa vaikeimpia kilpailuluokkia kuin esteillä. Kouluareenalla epäonnistuminen merkitsee vain huonoja prosentteja, esteillä voi edessä olla ikäväkin