27 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n esteGP-sarja muuttaa jälleen muotoaan. Osakilpailujen määrää lisätään viidestä kuuteen. Uutena kilpailupaikkana mukaan tulee Rovaniemi. Myös finaali on erilainen. Sen
25 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Se on lähtökohta. Sen enempää kuvan SM-voittaja Stella Hagelstam kuin amatööriratsastaja Antti Linnakaan eivät ehdi ratsastaa niin paljon kuin haluaisivat.
23 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
7000 euroa. Sen verran ovat Seahorseweek, Helsinki International Horse Show (HIHS) ja sen sopimuskumppani laittaneet peliin pitääkseen Hangon Seahorseweekin hengissä.
15 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Hurja päivä Salossa esteGP-sarjan osakilpailussa. Syy: 33 astetta lämmintä. Toiseksi: senioreiden GP-radalla oli kolme estettä maksimikorkeudessa 150 senttimetrissä. Kukaan 11:sta
15 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Salossa on tehty tukijoiden kanssa pikainen päätös eilen lauantaina hyppäämättä jääneen Six bar -luokan palkintorahojen siirtämisestä tämän päivän 150-luokan kolmen
8 heinäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Nollaratoja ei tullut tänään liikaa Savonlinnan GP-osakilpailussa. Tuli kuitenkin yksi, jota voitiin juhlia: Sanna Backlundin luotsaamalle ruuna Elanolle (Numero Uno
10 kesäkuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Tätä uskalsi toivoa ja odottaa: että Suski Granroth ja Burmeistereiden omistama ori Leopoldo (Ludwig von Bayern – Lordanos) voittaisivat Ypäjän
15 toukokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n esteGP-sarjan aloituksessa Ratsastuskeskus Ainossa 6.5. olivat paikalla myös Savonlinnassa tänä vuonna GP-osakilpailun järjestävä Merja Rautiainen ja Salossa melkein GP-järjestäjäksi