14 helmikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Neumünsterin CSI3*/CDI5* -luokissa ja kansallisissa luokissa nähdään viikonloppuna monta kiinnostavaa ratsukkoa. Alkaen tänään Niirasten kasvattamasta FWB-kouluratsu Fee Clochette Carruksesta (San
26 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastajien vuosi 2018 on ollut sikäli hyvä, että kolme ratsastajaa on ylittänyt kansainvälisesti 70 prosentin rajan yhteensä viidellä eri hevosella*.
16 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanerva luotsasi tänään Dambacun (Danone II – Alantas xx) Frankfurtissa GP kür -tulokseen 75,33 prosenttia. Sillä Kanerva sijoittui kolmanneksi
14 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Frankfurtin “joulukilpailu” alkoi suomalaisittain periaatteessa hyvin, mutta menestystä ei kuitenkaan tullut. Nimittäin kouluratsastajamme Emma Kanerva ja Terhi Stegars tekivät omalla
25 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
HIHS:n ja Le Mans’n CDI3*-kilpailut viime viikonloppuna toivat suomalaisten GP-kouluratsastajien tuloslistaan eloa. Kärkipaikan vuoden kovimman tuloksen tekijänä vei Henri Ruosteelta
22 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Tänä vuonna oli tuuria. Kun HIHS:n MC-uusinta oli päättynyt Gudrun Patteetin voittoon päätin kävellä kaverin autolle tallialueen kautta. Siellä olivat
21 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Lauantai 20.10. oli GP -kür-päivä. Helsingin Jäähallissa voitti Emma Kanerva Dambaculla CDI3* -luokan tuloksella 73,64 prosenttia. Suurin juhlija oli kuitenkin
19 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
HIHS:n kouluratsastus alkoi suomalaisittain suorastaan loistavalla tavalla. Emma Kanervan ensiesiintyminen Jäähallissa tuotti heti voiton ruuna Dambacun ennätysprosentein 71,85. Stella Hagelstamin