28 huhtikuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Koronakriisissä suhteessa hyvin selvinnyt Saksa lieventää toimintarajoituksia, jotka on annettu koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Ratsastuksen osalta se merkitsee pienimuotoisen kilpailutoiminnan alkua.
27 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Vuoden 2018 lopussa oli Sanna Aallon pitkään odottama maneesi valmis ja käytössä. Se tuntui hienolta, sillä Ruokolahdella ei montaa maneesia
19 joulukuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tuomarinkylän ratsastuskoulua pyörittävä Lotta Aalto on tuonut kasvattinsa Cool Frau LA:n (Colman – Fighting Alpha) Saksasta Suomeen. Cool Frau LA
15 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Suomesta kolme vuotta sitten Saksaan viety FWB-tamma KOM Madonna (Pin Rock’s Black Velvet – Welser) on tehnyt Saksassa jo kolme
7 kesäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
1-3-vuotiaiden hevosten Kasvattajapäiviin osallistui tänä vuonna 40 hevosta. Hevoset esitettiin lautakunnalle Lahassa, Pornaisissa viikko sitten. Ensin karsinnassa, josta 12 parasta
19 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Anne Porevirran ei pitänyt alkujaan kasvattaa yhtään varsaa myyntiin. Piti tehdä itselle kilpahevonen. Projekti alkoi tavallaan jo vuonna 2003, kun
2 tammikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Heinäkuusta joulukuuhun Horsemail.fi:n parhaat uutiset koskivat Anna-Julia Kontion menestystä Ornellailla ensin MC-osakilpailuissa Oslossa ja Helsingissä, sitten CSI4*-voittoa Rouenissa, Ranskassa. Kilpailurintamalla
31 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Tämä on menetys suomalaiselle kouluhevoskasvatukselle. Tai buustaus, kuka tietää? Ruokolahtelainen Sanna Aalto, 43, on myynyt kuukauden sisään 20 tammaa ja