Mallatilla herkulliset paikat Baselissa

8 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Pian mennään Baselissa isoilla paukuilla. Kolme päivää sitten Maiju Mallatin talliin Sveitsissä saapunut Vincente (Oklund – Ufarno) saattaa olla SE


Piia Pantsusta Tanskan maajoukkuevalmentaja

8 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Myllerrys Suomen kenttäratsastusmaajoukkueen valmennuksesta sai tänään uutta väriä, kun Tanskan ratsastajainliitto julkisti uuden maajoukkuevalmentajansa nimen. Pantsulta oli kysytty halukkuutta tehtävään


Oma satula maastoradalle?

7 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Kenttäratsastajan satulahuonetta tutkaillessa havaitsee, ettei kyse olekaan ihan halvasta lajista. Satuloita tarvitaan kolme erilaista. Koulu- ja estesatulan lisäksi monilla kenttäratsastajilla


Numero Uno myy itse itsensä

7 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

20-vuotias Numero Uno katselee lähestyvää ihmistä korkealta. Silmät tapittavat, pää ei liikahda, kaula kaartuu jäntevästi. Ikään kuin sillä olisi tiedossa


KWPN-orikilpailu käynnissä Zuidbroekissa

7 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

KWPN-jalostusoriiden omat “mestaruuskilpailut” koostuvat kolmesta erillisestä kilpailusta, jotka pidetään marras-tammikuussa Ermelossa, Roosendaalissa ja Zuidbroekissa. Finaali ratsastetaan KWPN-oripäivillä s’Hertogenboschissa 4.-7-helmikuuta 2015.


Tapahtumat 01-02/2015

7 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Tapahtumat ja julkiset tilaisuudet, joissa Horsemail.fi on paikan päällä: MÜNSTER, Saksa 21.1. Andrew MacLean -luento MÜNSTER, Saksa 22.1. Ingrid Klimke,


Anna Milne – naisemme Lausannessa

6 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén

Kouluratsastuksen maailmancupin osakilpailun palkintojenjaossa Tukholmassa se vihdoin tapahtui. Olin kasvokkain Anna Milnen, FEI:n kouluratsastusosaston suomalaisjäsenen, kanssa. Olimme toki puhuneet puhelimessa



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros

  • sti-aromaa