Ruosteen ori KWPN-oripäiville

2 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Hyviä uutisia Hollannista tulee nyt päivä toisensa jälkeen. Lauantaina 26.11. hyväksyttiin 50 päivän KWPN-oritestissä kolmivuotias esteori Innovation (Van Gogh –


Cinna edelleen mukana Talentissa

2 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

SRL:n Urheilufoorumi viikko sitten veti paikalle suuren osan eturivin valmentajista. Estepuolella toimivan Cinna Procopén mukaan foorumissa pysyttiin ammattilaisen kannalta hyvin


Tänään tai huomenna se tapahtuu

1 joulukuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Ranska, Vernon. On tähtikirkas ilta. Marraskuun viimeinen. Oljet lentävät pitkin tallin lattiaa. Marika Sohlberg, 46, siinä yrittää lastensa ja tallityöntekijänsä


Rookie-Ruuskasen uudet kuviot

29 marraskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Jari Ruuskanen nousi kaudella 2015 kotimaisen pikkukierrostason ykköskaartiin hevosella Rübezahl (Rubin Star N – Weltmeyer). Sijoituksia TOP5:een kertyi komeat 10.


Lekander neljäs Lesznon GP:ssa

28 marraskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Angermünden siittolanjohtajana Saksassa oleva esteratsastaja Kati Lekander oli eilen sunnuntaina Puolan Lesznossa kahden tähden GP:ssa neljäs ruunalla Cannary (Caretino –


Metsälä, Stenius ja Väihkönen IN

27 marraskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Uudet nimet SRL:n hallitukseen ovat seuraavalle kaksivuotiskaudelle Osmo Metsälä ja Thomas Stenius. Vuodeksi eli Johanna Örndahlin paikalle hallitukseen meni Satu


Gordin: “Selviäisitkö ilman konsulttia?”

27 marraskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

SRL:n syyskokouksessa Valo-talolla Pasilassa on käyty läpi liiton 4,7 miljoonan euron budjettia ja päästy äänestämään hallituspaikoista. Äänestystä edeltävässä keskustelussa Tom


Cooperille voitto ja 15. TOP5-sijoitus

27 marraskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén

Minna Lehtonen otti Tampereella tänään sunnuntaina kauden neljännen voittonsa Maija Yli-Huhtalan omistamalla ruunalla Cooper (Lord Z – Polydox). Voitto tuli



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Kilon talli

  • Helasuo

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros