MM, Ermelo: Kimurantti vesisadepäivä
2 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Perjantai on ollut Ermelossa, nuorten kouluhevosten MM-kilpailuissa vetinen. Taivas on kuivattanut itseään ratsastajien niskaan välillä kohtuuttomalla voimalla. Ei siis voi
2 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Perjantai on ollut Ermelossa, nuorten kouluhevosten MM-kilpailuissa vetinen. Taivas on kuivattanut itseään ratsastajien niskaan välillä kohtuuttomalla voimalla. Ei siis voi
2 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Puoliksi suomalainen Hege Tidemandsen on ratsastanut Carviksella (Cantanis – Capitol II) aivan uskomattoman kauden 2019. Kuusi kansainvälistä kilpailua, kuusi 160-luokkaa.
2 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Nuorten kouluhevosten MM-kilpailut alkoivat eilen torstaina Hollannissa. Ermelossa, Hollannin “Ypäjällä” pidettävissä kilpailuissa oli viisivuotiaiden alkukilpailussa taso heti sieltä hurjimmasta päästä.
1 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Savolaisista sanotaan, että he viäntelevät ja kiäntelevät asian kuin asian. Laskevat leikkiä vain muista, eivät koskaan itsestään. Hui hai. Kuopion
31 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Anne Penttisen tamma Rebecka (Armando B – Harlow xx) palaa tositoimiin tulevana viikonloppuna Alahärmässä. Samassa paikassa, missä se hämmästytti vuosi
31 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Espanjassa ratsuttajana työskentelevä Erika Hanhisuanto on myynyt Carambolan (Cachas – Argentinus), jonka hän toi vuonna 2015 nelivuotiaana Saksasta Suomeen. Hanhisuanto
30 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Koulutuomari Maria Colliander oli kaksi viikkoa sitten arvostelemassa Aachenissa, sitten ikäluokkien EM-kilpailuissa San Giovannissa. Huomenna hän lentää Nizzaan – samoihin
29 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Hangon GP:ssa oli eilen 2000 euron ykköspalkinto. Plus bonuksena paikka HIHS:n keskikierrokselle lokakuussa. Se kertoi, että HIHS:n tapahtumavastaava Tom Gordinilla