Selaa... "Uutiset" Kategoria

Kender ohi Backlundin ja Tallbergin

4 toukokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Hrrrrrrrr. Edelleen paleltiin Ainossa. Minkä näki myös siinä, ettei katsomoihin tullut normaalia väkimäärää edes päivän pääluokan 140 senttimetrin aikana. 18


Thai Peelle kolmas 68% GP-tulos

4 toukokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Terhi Stegars ja tamma Thai Pee (Farewell III – Domello) olivat eilen CDI4* -kilpailuissa Saksan Mannheimissa. Pri teki jo kolmannen


Aromaat nollasivat 140 – Aino alkoi

4 toukokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Nikke ja Laura Aromaa ovat aloittaneet hyvin CSI2*-kilpailunsa Belgian Bonheidenissa. Eilen perjantaina kumpikin puolisoista sijoittui 140-luokissaan puhtaalla suorituksella yhdeksänsiksi hevosilla


Viimeiset 140-esteet ennen vappua*

30 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Viime viikonlopun 140-saldo ei ole suomalaisten osalta vielä loppuun kerrottu. Opglabeekissa, Belgiassa otti Anna-Julia Kontio kaksi 140-sijaa. Ensin omalla Fardonillaan


Hallimestarit von Wendt & Vaurio

29 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Ypäjän hallimestaruusviikonloppu 26.-28.4. huipentui eilen senioreiden GP-ohjelmaan, jossa lähti mukavat kahdeksan ratsukkoa. Voitto ja kultamitali jaettiin kahteen kertaan, kun mestaruutta


Hagelstam täydensi juhlan: 69,72%

28 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Sunnuntai on ollut Hagenissa suomalaisille kouluratsastajille suorastaan loistelias. Verrattuna siihen, millaisia viestejä neljän tähden kansainvälisistä kilpailuista olemme tottuneet saamaan. Mikaela


Kirchhoff lyhyessä GP:ssä ylivoimainen

28 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Henri Ruosteen avopuoliso Senta Kirchhoffin viikonloppu Hagenissa päättyi kuten alkoikin. Pommin pudotukseen. Jos voitto Inter II-ohjelmassa oli monille täysi yllätys,


Fabricius-Bjerre 2 x 69 prosenttia

28 huhtikuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Eipä arvattu, miten pian Mikaela “Fia” Fabricius-Bjerre onnistuu siinä, mistä eilen ja torstaina puhui: nostamaan hevostensa tulostason ensin yli 69:n,



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Kilon talli

  • Helasuo

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros