20 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Säätiedotus lupaili vielä eilen aamulla koko viikoksi Rotterdamiin pilvipoutaa. Sadepisaraakaan ei ennusteissa ollut. Molempina kouluratsastuksen GP-ohjelman päivinä on kuitenkin kilpailupaikalla
20 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kuten kouluratsuille oli myös estehevosille Ypäjän BP-kilpailussa tarjolla komea 11 000 euron palkintopotti. Sitä oli jakamassa 10 hevosta – hyvä
19 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Pitkän päivän lopputulos Rotterdamin EM-kilpailuissa: Dorothee Schneider vei Saksan odotetusti kouluratsastuksen joukkuekilpailun johtoon. Perässä seuraavat britit ja ruotsalaiset. Suomi on
19 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tullessani eilen Rotterdamiin kohtasin jo ensimmäisen tunnin aikana neljä ihmistä, joita kaikkia olisin halunnut pidempäänkin haastatella: Monica Theodorescun, Isabell Werthin,
19 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Juulia Jyläs toi eilen illalla Rotterdamin EM-kilpailukeskukseen oriinsa Finishing Touch Wareslagen (Quival – Toulon). Estehevosten EM-hevostarkastus on tänään iltapäivällä. Jyläksen
18 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kuusivuotiaiden kouluratsujen kasvattajakilpailu Breeders’ Prize päättyi Siiri Kyrön esittämän Dewdrop’s Johnny Deppin (Johnson – Sancisco) voittoon tänään Ypäjällä. Minna Virtasen
18 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Taas on satu monta hyvää uutista esteratsastuksen 140-tasolta. Saksassa on Niklas Aromaa tehnyt ori Campitellolla (Cador – Quick Star) 0-4
17 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
John Antellin ei tarvitse ainakaan katua pitkää ajomatkaa Rovaniemelle. Ensimmäisessä isommassa luokassa, joka oli tänään hypätty 140 senttimetriä, Antell otti