1 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastuksen GP-sarjafinaali oli tänä vuonna pannukakku, koska ratsastajat ilmeisesti boikotoivat kilpailua sen järjestämispaikan takia. Monen mukaan arveluttava asia oli perinteikkään
1 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Aikamoista menoa Helsingin Laaksolla tänään. Senioreiden esteGP-sarjan toiseen finaalipäivään lähti enää viisi ratsukkoa, joista kolme sai tuloksen myös toisen kierroksen
31 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Viikonlopun estetulokset kotimaan ulkopuolelta ovat pääosin positiivisia. Vain Jasmin Ranta-Aho on joutunut eilen keskeyttämään 160-yrityksensä Gijonissa, Espanjassa. Noora Forsten &
31 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Pari vuotta sitten oli aika, jolloin britti Scott Brashilta onnistui kaikki. Hän oli pitkään maailmanrankingin ykkönen, voitti TOP10-kilpailun, voitti myös
31 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tällä kertaa ei nuori veri kantanut. Nyt oli 145-luokka Laaksolla kokeneiden konkareiden eli Suski Granrothin ja Leopoldon (Ludwig von Bayern
30 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Dani G Waldman, 34, ei aio olla ainoastaan ensimmäinen Israelia edustava nainen, joka ratsastaa olympialaisissa. Hän aikoo ottaa myös olympiamitalin.
28 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Huh – nyt helpottaa vähän. Nimittäin Laakson esteGP-sarjan finaali ei olekaan aivan tynkä. Emma Tallberg oli huomannut päivää liian myöhään
28 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Tänään ja tästä viikko taaksepäin on esteiltä kerättävissä nippu hyviä uutisia. Marina Ehrnrooth on vihdoin päässyt aloittamaan kauden 2019 Ellingtonilla