Ei ollut asuntoa, oli hevonen!
26 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Euroopan kuumimpiin orinimiin kuuluvan Fürstenballin (Fürst Heinrich – Donnerhall) päätyminen Lone Boegh Henriksenin käsiin ei ollut sattumaa. Sen määräsi sama

25 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Ann-Niina Kiviniityn kahden tähden tasolla kenttäratsastuksessa kilpailuttaman tamma ST Stacyn takaa löytyy täyttä verta vasta neljännestä polvesta. Se on silti
25 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Vaikka suunta ei aina ole ollut tasaisesti kohti korkeuksia, on Anna-Julia Kontio noussut tällä kaudella Suomen esteratsastajien selkeäksi ykkösnimeksi. Avopuoliso
25 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Suomi on saanut kouluratsastuksen arvokilpailuista kaksi hopeamitalia. Kyra Kyrklundin ja Matador II:n MM-hopean Tukholmassa vuonna 1990 muistavat kaikki. Kenen ja
23 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Ratsuoriita on Saksassa jalostukseen hyväksyttyinä vuosittain reilusti yli 3500. Saksan ratsastajainliiton (FN) julkaisemassa tilastossa näkyy niistä vain paras 1%. Siihen
23 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
17-vuotias Miisa Pulkkanen joutui kesäkuussa kovan paikan eteen. Loistavan kevään jälkeen toive Italiaan suuntautuvasta EM-matkasta kariutui tamma Bardot’n hankosidevammaan. Nyt
22 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Kaksi ME-tulosta Valegrolle ja Kutscherin yllätys Lontoossa kilpailtiin sekä koulu- että esteratsastuksen maailmancupin osakilpailut yhtä lailla täysien katsomoiden
22 joulukuun, 2014 | tekijä Margit Ticklén
Vuoden 2014 toiseksiviimeiset FEI-rankingit ovat mielenkiintoista luettavaa. Suomalaiset eivät niissä juhli – ykköspaikkoja pitävät hallussaan britit Scott Brash, William