13 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Henkilökohtaisessa junioreiden EM-ohjelmassa Budapestissa, Unkarissa jäivät kaikki suomalaiset alle 67 prosentin tuloksiin. Kilpailu käytiin eilen ja tänään, koska siinä oli
13 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Olen nähnyt sen tapahtuvan monta kertaa. Alabama-Balia (Oklund – Lux Z) jarruttaa tiukasti esteelle, Heikkinen muksahtaa keskelle puomeja tai niiden
12 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Vihdoin! Mikaela “Fia” Fabricius-Bjerrestä ei ole viime talven jälkeen kuultu mitään. Hänen kohdallaan syy ei ole ollut vain koronatauko eikä
11 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Keskustelussa siitä, miksi Laakson ratsastusstadionin kilpailuareenan pohjaa ei saada ratsastajia tyyudyttävään kuntoon on hyvä kuulla henkilöä, joka on ollut mukana
11 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Hieman tylyn alun jälkeen Suomen juniorijoukkue nousi Budapestissa, Unkarissa pidettävissä EM-kilpailuissa varsin siedettävään lopputulokseen. Kukaan ei ylittänyt 70:tä prosenttia, mutta
11 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto on kääntymässä ratsastajien toiveiden taakse, mitä Laakson ratsastusstadioniin GP-finaalin pitopaikkana tulee. “Ensi vuodelle täytyy selvittää myös
11 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
EsteGP-finaalin mainoksessa lukee “Tähtikilpailu”. Sunnuntain pääluokissa eli SRL 100 Cupissa on mukana neljä ratsastajaa, Future Cupin finaalissa neljä ratsastajaa ja
10 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kotimaan GP-finaaliin ilmoittautuneita selatessa tuli lievä ahdistus. Neljä lähtijää, viisi, neljä… Kunnes katsoin viestiä Saksasta. Antonia Virtanen siinä harmitteli, että