17 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Naapurimaassamme Ruotsissa mennään koronan suhteen hieman eri tahtia kuin meillä. Ratsastuskilpailuja pidetään edelleen, mutta ohjeistuksella 1+1 eli yhden hevosen mukana
17 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kukin meistä tarkoittaa “vanhalla hyvällä ajalla” muistoissaan tärkeitä hetkiä. Allekirjoittaneelle niitä ovat kotimaassa olleet 2000-luvun puolivälin jälkeen tulleet vuodet. Silloin
17 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Henri Ruoste, vahvin ehdokas Suomen kouluratsastuksen olympiapaikan käyttäjäksi tänä vuonna, ei ole huolissaan Tokion olympialaisista. Päinvastoin: hänelle sopisi tuoreemman GP-hevosen
16 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Suomen hallitus on päättänyt ottaa entistä kovemmat toimet käyttöön koronavirustartuntojen suhteen. Jos / kun valmiustilalain käyttöönotto huomenna hyväksytään eduskunnassa kielletään
16 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
SRL:n hallituksen puheenjohtaja Mikael Forsten toteaa, että päällimmäinen tunne juuri nyt on huoli tulevaisuudesta. “Uskon, että koronaviruksesta selvitään. Se tulee
16 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
FWB-oripäivien tilanne ei ratkennut vielä tänään lopullisesti. Alkuperäisessä muodossaan niitä ei järjestetä Ypäjällä ensi viikolla missään nimessä, mutta mahdollisesti yksipäiväisinä
15 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kevät 2020 päättyi kuukauden verran ennen aikojaan esteratsastajien osalta. Pohjoisessa Euroopassa olisi ollut vielä hallikilpailuja tarjolla, vaikka Espanjassa jo kilpailtiin
15 maaliskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kaikki peruuntuu, lopetetaan tai keskeytetään? Ehkä, mutta Helasoiden ori Chacco Boy nyt kuitenkin on Suomessa. Ori tuli Espanjasta Hollannin ja