8 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Herätessäni mietin, millä hyvällä uutisella voisi aloittaa vuoden 2018. Plusmerkkisesti. Eikä aikaakaan, kun muistin viestit joulunalusviikolta: syyskesällä Suomeen palannut Juho
7 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Manuel Vasconcelos E Sousan ja Amanda Palsbon talviretki Hollantiin kääntyi jälleen plussan puolelle eilen lauantaina, kun Palsbon kasvattama FWB-tamma Singa
5 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Suomalaisia hevoskuljetuksia reissaa nyt ristiinrastiin Espanjansuuntaan ja takaisin*. Hanna Harjuvaaran ja Emma Broändan päästyä perille etelään lähti Petri Korhonen tuomaan
5 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kelpaa. Diandro Carruksen (Diarado – Stedinger) harjoitusolosuhteet, siis. Kuusivuotiaaksi kääntynyt Helena ja Jukka Niirasen kasvattama FWB-ruuna on ollut viime kesästä lähtien
5 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Suomen NC-estejoukkueessa kilpaillut Lotta-Riikka Rintamäki, 31, laittaa kansainvälisen kilpauransa tauolle. Rintamäki ajaa parhaillaan kilpahevosiaan Saksasta kohti Belgiaa. Belgiassa vastuun niiden myynnistä
5 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Vuosi sitten olin tässä samassa paikassa. Roomassa. Koska näytti siltä, että asuinmaansa Italian lipun alta Suomen väreihin vaihtaneella Giulio di
4 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Vaikka Saksan ratsastajainliitto (FN) sai vuonna 2016 tuhat uutta jäsentä edellisvuoteen verrattuna eikä kilpailujen määrä muuttunut mihinkään, lähtöjä niissä tehtiin kolme
3 tammikuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Tuuli puhaltaa Königsboschissa Hollannissa 110 kilometria tunnissa. Tallin katto paukkuu, maneesin katto vielä enemmän. Petra Rintala ratsastaa kolme hevosta. Kun